Suomessa yritetään läpi tekijänoikeuslain uudistusta, joka pitää sisällään useita täysin käsittämättömiä kohtia:
– Uuden ehdotuksen mukaan CD-levyissä olevan kopiointisuojauksen kiertäminen yksityistä kopiointia varten on laitonta.
– Teostomaksut laajennetaan koskemaan jumalanpalveluksia.
– Kasettimaksut laajenevat entisestään. Myös kiintolevyjä yritetään saada kasettimaksujen piiriin – sisältäväthän ne mahdollisuuden tallentaa musiikkia/elokuvia tms. Kasettimaksun suuruus määräytyisi kiintolevyn koon mukaan (joka aiheuttaa ongelman kuluttajille kiintolevyjen koon kasvaessa huimaa vauhtia).
– ETA-alueen ulkopuolelta hankittua teoskappaletta ei saa levittää edelleen ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa.
Tämä tarkoittaa muunmuassa, että koulut eivät voi enää tilata kurssikirjoja ulkomailta keskitetysti ja levykauppa ei voi myydä USA:sta ostettuja levyjä, joita ei ole julkaistu ETA-maissa. Miten käy esimerkiksi import-levyjen ja marginaalilevykauppojen?
– “Säännös antaisi – – jokaiselle yksittäiselle kansalaiselle signaalin laittoman teoskappaleen käytön moitittavuudesta.” (HS 28/2004, s. 53). Toisin sanoen laki antaisi tarvittaessa kansalaisille huonon omatunnon. Mikä laki se sellainen on? Olen tottunut, että lait on tehty noudatettaviksi eivätkä ne ole vain kolkuttelemassa ihmisten omaatuntoa. Ehkäpä lakiehdotuksen VHS- ja C-kasettiaikakaudella elävät tekijät ovat itsekin ymmärtäneet, ettei kukaan järkevä henkilö lähde uimaan sellaisen lain virrassa, joka antaa ylikaupallisille mediayhtiöille vielä lisää valtaa ja rajoittaa medioiden käyttöoikeuksia, vaikka niistä maksetaan laite- ja kasettimaksujen muodossa Euroopan korkeimpia maksuja Teostolle ja muille riistojärjestöille.
Lähteet ja tarkemmat infot tämän linkin takaa:
http://www.effi.org/tekijanoikeus/laki/tekijanoikeus-faq.html
Comicon tiedotteesta:
Comicossa aloitetaan uusi dj-klubi, joka pohjautuu vanhoihin klassikkoklubeihin -80 ja -90 -luvuilta kuten “CBgBs“, “Roxy“, “Hacienda“, “Factory” jne… Musiikkia soitetaan teemoittain ja avausbileet vietetään klassisen syntikkapopin parissa kuten Depeche Mode, Erasure, Tears For Fears, Psb jne. Volyymit pidetään klubien aikana miellyttävällä tasolla, että keskustelu ja musiikin kuuntelu kulkevat käsi kädessä. Klubin “residensseinä” toimivat djt Kanuk, Kreimer ja Jii, myös dj- ja livemusiikkivieraita käytetään teemojen mukaan. Klubia toteutetaan pari kertaa kuussa, aina lauantai-iltaisin klo 23 – 01.30
Apple julkisti Ipod Nanon.
http://www.apple.com/ipodnano/
Oma 3G vaikutti jo Shufflen rinnalla järkäleeltä…
Huomaan, että pro gradun työstämisen myötä myös flyerilinkkien määrä on lisääntynyt huomattavasti. Tällä kertaa jaan kanssanne suuren määrän vanhoja 80-luvun hiphop-bileiden flyereita. Theodore, Bambaataa ja muut Isot Tyypit esiintyvät mainoksissa varsin tiuhaan.
Käsintehdyiksi varsin hyvää flyerijälkeä.
Pitäis taas pitkäst aikaa mennä tsiigaa Snadia ja Kolmen Sedän Patsast.
http://www.appelsiini.net/~tuupola/misc/CARROLS1.AIF
Yle aloitti Podcasting-kokeilun varsin vaatimattomalla valikoimalla ohjelmia. Sinällään idea on loistava ja saa toivottavasti lisäpotkua tulevaisuudessa, mutta Podcasting-mahdollisuutta olisi ehkä ensimmäisenä kannattanut tarjota ohjelmista, jotka kiinnostavat ensisijaisesti myös Podcastingin kohderyhmää – eli tietotekniikasta kiinnostuneita nuoria. Kansanradio ja teemaillat eivät tällä hetkellä välttämättä palvele tarkoitusta.
Linkki Ylen Podcasting-sivulle:
http://www.yle.fi/podcast/
Hyvää, tunnelmallista soundia sateisiin ja sumuisiin syysiltoihin.
Marcus Stork:
Live at DAF, Barcelona Spain 18 June 2005.
Live at Total Dance Festival ’05, Stockholm Sweden 26 March 2005.
Live at SvajBAR, Stockholm Sweden 14 January 2005.
Suosittelen etenkin kahta jälkimmäistä.
Suuri kiitos Pi:lle – sain häneltä käsiini muutamia vanhoja flyereitä Helsingistä ja Rovaniemeltä. Vanhat flyerit Helsingin tapauksessa tarkoittavat vuosia 1992-1993 ja Rovaniemen tapauksessa oldskool on vuosissa 1996-1998. On hauska nähdä, miten flyeritaide on vuosien mittaan muuttunut – ja ennenkaikkea miten tapahtumia ja artisteja on markkinoitu aiemmin.
Jos siis flyeritaide kiinnostaa sellaisten klubien ja tapahtumien kohdalla kuin Destroit, Union, Airave, Temple, Members of Mayday tai Rovaniemen kohdalla House Delight, Sonic Warehouse, White House, Monttu, Flow jnejne, niin tsekkaa allaolevat linkit.
>>>Kaikki flyerit (vanhimmat löytyvät tällä hetkellä alimpaa)
>>>Vain Pohjois-Suomen alueen flyerit
>>>Oldskool-flyerit
Käytin pari vapaapäivää gradun tekoon kaikessa rauhassa. Graduttaa vähän. Olen toistaiseksi niin hyvin etuajassa, että ehdin hyvin keskittyä mielenkiintoisten lähteiden tutkimiseen ja taustojen kartoittamiseen puolihuolimattoman kirjoittamisen sijaan.
Kirjoitin edelleen flyereiden historiasta, tällä kertaa San Franciscon kulttuurien sulatusuunin julistetaiteesta ja -tekniikoista. San Franciscon flyerit tehtiin 60-70-luvulla pienentämällä juliste valokopiokoneella suoraan taskukokoiseksi. Informaatioarvo saattoi hieman kärsiä tekstien painuessa kokoon, mutta olipahan flyereitä mitä jakaa :)
Hyvä musiikki on auttanut kirjoittaessa. St Germain, Luomo, Madeleine Peyroux, Norah Jones, Accu, Millsart ja uusi Röysopp. Näissä tunnelmissa kirjoittaa mieluiten iltayöstä.
Ja kun tekstiä ei vain synny, olen selannut Bernardo Borghettin ja BombDogin kuvia.
Ai niin, Miss Kittin tulee Suomeen.
Kävin tänään vuosittaisessa kuulontutkimuksessa. Pienessä kopissa silmät kiinni istuminen ja eri taajuuksilla tulevien piippausten kuuleminen nöyristää kummasti. Jos kului yli kolme sekuntia ilman mitään ääntä, olin varma, että olen kuuro kuin Frankie Wilde.
Audiogrammi näytti normaalilta. Muutosta viime vuoteen ei ole, kuulo on siis edelleenkin hyvä, kiitos myös hyvän kuulonsuojauksen.
Korvatulpista Elacin on parasta (ja kalleinta) mitä löytyy, vaikka keikoilla en niitä ikävä kyllä käytäkään. Suosittelen lämpimästi.
Tässä muutamia kuvia Time Tunnel 12:sta (mukana myös kiksuauto! ;). Etenkin viimeiset kuvat antavat hyvin kuvaa, kuinka törkeän hieno venue Uusi Seurahuone todellisuudessa on.
Galleria: http://www.flickr.com/photos/juska/sets/848871/
Slideshow: http://www.flickr.com/photos/juska/sets/848871/show/
Ja tässä vielä hieman ammattimaisemmalla otteella napattuja kuvia:
(selaa eteenpäin yläreunan nuolista, aiemmat kuvat ovat Oulun Musiikkivideofestareilta)
http://factory.designsapiens.com/album58/007_jimi
Ostin samalla Flickr-Pro -tilin itselleni, joten kuvien lajittelu ja uploadaus helpottui suuresti. Myös flyeriprojekti etenee todennäköisesti hieman vilkkaammin tästä eteenpäin.
Oldskool Rave Flyers:
http://www.mikefrancois.net/oldschool.htm
Tietokanta saksalaisia flyereita:
http://www.techno.de/flyer/flyer3.htm
Flyer Soziotope – samannimistä kirjaa tukeva saitti, josta löytyy flyeritietokanta ja paljon muuta. Toivottavasti tämän poppoon Solar-festivaalilla nähty flyerinäyttely saadaan Suomeenkin asti.
http://www.flyersoziotope.net/
Time Tunnel ei jällenkään pettänyt. Uusi Seurahuone nousi hetkessä Oulun ykkösklubivenueksi ja kaikki – siis kaikki – toimi ongelmitta ja vakaalla H.A.N.D-ammattitaidolla.
Oli erittäin positiivinen fiilis lämmittää pääsali Jimi Tenorin settiä varten kevyttä housea, breakbeattia, elektrompaa housea, teknoa ja oldskool-klasareita sekoitellen. Pääsali oli Foxiaa huomattavasti intiimimpi ja lämpimämpi – yleisö oli lähellä ja tunnelma onnellinen.
Jimin setin jälkeen tunnelma vei soundia tiukempaan ja raskaampaankin poljentoon. Altern8:n tyypit tarttuivat meininkiin mukaan ja potkivat lisää vauhtia scratcheilla ja muilla kikoilla soittamani loppusetin päälle kolmen levarin ja kahden mikserin voimin samanaikaisesti. The finest hour. :)
Oman settinsä miehet hoitivat ihailtavalla tarkkuudella. Kolmen levarin ja kahden miksarin kanssa pelaaminen sujui saumattomasti yhteen ja yleisöä lämmittivät lähestulkoon kaikki 90-luvun alun tärkeät biisit. Tunnetuimmista mainittakoon mm. Sweet Harmony, Pump Up The Jam, Out Of Space, Let Me Be Your Fantasy ja tietysti Altern8:n omat biisit. Osui.
Kuvia tapahtumasta tulossa keskiviikkoon mennessä, Flickr-tili on tällä hetkellä täynnä. Tässä kuitenkin illan tracklistit omasta puolesta:
Orion @ Time Tunnel 12, Jimi Tenor warm-up 21:30-23:15
01. Alan Barratt – Tonight
02. Tom Vitinsh – La Meer (dub)
03. Abe Duque – What Happened?
04. Robert Drewek – Feel My Body
05. Chicken Lips – He Not In
06. Bob Sinclar – Ultimate Funk
07. Putsch ’79 – Asian Girls
08. Medway – The Baseline Track (Luke Chable remix)
09. Faithless – Insomnia (Sasha remix)
10. Rhythm Code – Always Listen (dub)
11. Bass Kleph – Bonx
12. Bush II Bush – Soulshock
13. Nitro – Nightnology
14. Unknown – Cassius Groove
15. Steve Lawler – That Sound
16. Unknown – Killa-Fly
17. Splitloop – Panic Mechanic (Downpressor remix)
18. KLF – What Time Is Love (remix)
19. Inner City – Good Life (remix)
20. Honesty 69 – French Kiss (Diamond Mix)
21. Gian – Jam!
22. Faithless – Salva Mea (Sister Bliss remix)
23. Jan Fransisco – Infatuation
24. Dutch Liquid – The Darkness
Orion @ Time Tunnel 12, Altern 8 warm-up 00:45-01:30
01. Lifelike & Kris Menace – Discopolis
02. LFO – LFO (remix)
03. Dave Clarke – Red 2 (remix)
04. Move Ya! & Steve Lavers – Monkey Scratch
05. T. Schumacher – Heat It Up
06. Kiko & Gino – Good Sluts Factory
==> Back2Back w/ Altern8
07. The Prodigy – Everybody In The Place (remix)
08. Joey Beltram – Arena
09. Joris Voorn – Incident
Utahin tapahtuman järjestäjät avasivat webbisaitin, jossa on paikallaolleiden kertomuksia tapahtuneesta sekä järjestäjätahon virallinen selvitys tapahtuneesta:
http://www.music-versus-guns.org/
Myös Wikinews kiinnostui aiheesta:
http://en.wikinews.org/wiki/Dance_party_broken_up_by_police_in_Utah%2C_USA