2013. Jokseenkin vuodenvaihteessa tuli täyteen 1,5 vuotta Berliinissä. Olen jakanut monen musakollegan kanssa vilpittömän hämmästykseni siitä, kuinka paljon Suomen klubimusiikkiskene on tässä ajassa muuttunut. Ehkä muutos on aina ollut yhtä nopeaa, mutta nyt sen vasta näkee kunnolla, kun pääsee katselemaan varoetäisyyden tuolta puolen.
Joka tapauksessa on ollut hurjaa nähdä kuinka käytännössä kolmen klubikauden aikana moni vuosia klubiskenessä TOP3 klubiksi/eventiksi tai DJksi määritelty taho on tullut lujaa alas tai jopa tiensä päähän. Klubimusapuolella on tapahtumassa kovaa vauhtia sukupolvenvaihdos ja vanhaa koulukuntaa edustavat tahot joko joutuvat mukautumaan tai jäämään jalkoihin. Eikä kai tässä mitään pahaa ole, muutos ja uudet artistit ja jutut pitävät tämän kulttuurin freesinä ja tässä hetkessä. Trendien seuraamista ja luomista on paha paheksua kun Suomi tuntuu muutenkin tulevan aina muutaman vuoden Keski-Euroopan kovien musajuttujen jäljessä.
Nyt viime viikkoina Best of 2012 -lähetyksiä radiota varten kasatessani huomasin, että 2000-luvun alkupuolen jälkeen kiihtyneen biisien elinkaaren lyhentyminen ei ainakaan ole hidastunut. Digitaalisen soittamisen läpilyönti viimeisen 10 vuoden aikana on tehnyt monista biiseistä kertakäyttötavaraa ja monesti kappaleiden elinkaari DJ-käytössä kestää vain pari viikkoa. Tässä taitaa olla ensimmäinen paikka katsoa peiliin – en ainakaan ole ruokkinut biisien elinkaarten pitenemistä valitsemalla jokaiseen YleX:n radio-ohjelmaan uudet biisit. Pisimpään vuoden aikana soineet kappaleet saivat kolme uusintaa eli viihtyivät ohjelmassa kuukauden päivät. Kuukauden! Takana ovat ne päivät, kun samaa raitaa luukutettiin puolikin vuotta.
Kappaleiden kertakäyttöistyminen ja lyhentyminen on alkanut enemmän ja enemmän muistuttaa pop-formaattia ja olen itse huomannut etsiytyväni menneen vuoden aikana kuunteluoppilaaksi chill-outin ja teknomman soundin pariin, joita ajan hammas ei ihan samalla tavalla syö.
Vuonna 2012 EDM löi läpi myös Suomessa. Sen lisäksi, että eri puolella Suomea nähtiin huikeita menestystarinoita klubimusiikin osanottajamäärien saralla niin juhlia pidettiin myös internetin – erityisesti Facebookin – puolella. EDM-trendi (ja Facebook) ovat vahvistaneet “artisti edellä”-ajattelutapaa “musiikki edellä”-tavan sijaan. Olen itse sen aikakauden lapsia, kun reiveissä ei tiedetty (eikä nähty) kuka on soittamassa. Kiinnostus oli suurta soivaa musiikkia eikä sen soittajaa kohtaan. Kadehdin toki tuolloin pinnalla olleita tamperelaisia DJitä (big up Coma, Infekto, Kim, DFG, Trio, 3.14Sami, AnttiK jne ), kuten kunnon suomalaiseen luonteenlaatuun kuuluu, mutta kadehdin heidän levyselektiotaan, en sitä että tyypit pääsivät soittamaan satojen tai tuhansien tyyppien edessä.
Nykyisin tuntuu, että artistin suosion määrittää enemmänkin Facebook-tykkäysten määrä kuin esitetty musiikki. Tätä ruokkivat promoottorit, joiden olen nähnyt bookkaavan artisteja määrittämällä heidän arvonsa Facebook-tykkäysten määrän perusteella. Onko korrelaatio todella niin vahva? Ja löytyykö ilmiö myös muista musa-alakulttuureista – vai onko klubimusaskenen “piiri pieni” yksin tämän kanssa?
Ainakin artistit tuntuvat ajattelevan, että korrelaatiota on. Siksi erilaisissa TOP1000-äänestyksissä pärjääminen ja julkinen järjestykseenlaittaminen tuntuu olevan monelle internet-aikakauden artistille omaa musiikkiakin tärkeämpi juttu. Eikä siinä mitään – kaikenlaiset TOP-äänestykset ovat mielestäni hauskaa ja viihdyttävää ajanvietettä (olinhan vasta järjestämässä itsekin yhtä), jotka tuovat kulttuurille kivaa näkyvyyttä. Mutta “tämä artisti on parempi kuin tämä”-tyyppinen ajattelu on tuonut Suomenkin klubimusaskeneen ikäviä lieveilmiöitä menneenä vuonna.
Jossain vaiheessa kulunutta vuotta esille nousi Facebookin like-gate, jossa kotimaistenkin klubimusa-artistien epäiltiin ostaneen itselleen page-tykkäyksiä. Taustalla on tietysti oman artistiprofiilin nostaminen, mutta en voi olla ajattelematta, että jos profiilin nostamiseen todella tarvitaan feikattuja tykkäyksiä tai muuta näkyvyyttä edistävää kyynärpäätaktiikkaa, seisooko koko musa-artistiduuni ylipäätään oikealla pohjalla. Feikattuja tykkäyksiä ostaneet artistit ovat varmasti olleet erityisen mielissään, kun Facebook rajoitti pagejen updatejen näkyvyyttä viime vuoden toisella puoliskolla. Nyt se pieni prosentti faneista, joka näkee pagen updatet, ovat isolta osin bagdadilaisia tai kairolaisia Facebook-tunnuksia, eikä aidosti artistista kiinnostuneita Facebook-käyttäjiä.
Mutta maailmaltahan nämä esikuva tulevat. Kun iso nimi seisoo X-asennossa lavalla, huutaa mikkiin että “Put your fucking hands up” ja ostelee vähän feikkitunnuksia niin sitähän mekin perässä. Joiltain osin nämä maailman EDM-sirkussäännöt eivät vaan tunnu istuvan suomalaiseen luonteenlaatuun. Kun seuraa kotimaisten klubiartistien Facebook-sivuja niin erilaiset kehotukset, pyynnöt ja uusiin likeihin tähtäävät kysymykset täyttävät timelinet: “Who’s coming?!?”, “Tykkää tästä”, “Jaa tämä”, “Osta!”, “Out now!”. Enkä itsekään tässä tahraton ole, jokainen vähänkään ammattimaisemmin sosiaalista mediaa käyttävä osannee haistaa millä säännöillä peli tuntuisi kulkevan. Mutta vähän nololtahan se näyttää.
Ongelmia tässä on kuitenkin kaksi: 1) Artistin oma ääni, asenne ja ajatukset jäävät tämän tykkäyskisan ja -shown varjoon. Ulospäin näyttää, että kaikki “Tykkää ja jaa”-artistit laulavat samaa laulua ja vieläpä samoilla fraaseilla ulkomaisia kollegoitaan apinoiden. 2) Lisäksi artistit tuntuvat nostavan itsensä faniensa yläpuolelle. Norsunluutornista annetut kehoitukset “Now it’s good time to show some support!:)” tuntuvat pitkällä juoksulla lähinnä fanien aliarvostamiselta kuin rakentavan keskusteluyhteyden ylläpitämiseltä.
Hyvää on, että kotimaisista kaikkein tunnetuimmat ja pisimmälle päässeet elektronisen musiikin artistit vievät eteenpäin positiivista suomikuvaa myös internetin puolella. Typerältä vaikuttavaan webbi-interaktioon esimerkit tulevat onneksi vain ulkomaisilta staroilta – tai niiden managementeilta. Erinomainen esimerkki upeasta kotimaisesta Facebook-presenssistä on dubstep-artisti 501:n yli 50.000 tykkääjää kerännyt page, jolta ei paljon support-pyyntöjä ja muuta urpoilua löydy. Päinvastoin – sivu on enemmänkin samanmielisten musadiggareiden keskustelu- ja fiilistelyhubi kuin kädet ojossa yksittäistä artistia fanittavan lammaslauman karsina.
Vuonna 2013 moni kotimainen artisti (itseni mukaanlukien) voisi kysyä, että mitä minä voin antaa kollegoilleni ja faneilleni sen sijaan että jatkuvasti kysytään, mitä muut voisivat taas antaa minulle. Kollegojen ja kavereiden menestys ja keikat eivät ole keneltäkään pois.
P.S. Tykkää ja jaa tää niin saat banaanin.
Aamulehti uutisoi helmikuussa: Satojen eurojen maksut Chisun levyn laittomasta imuroinnista.
“28 suomalaista on saamassa satojen eurojen vahingonkorvausvaatimukset yhden Chisun albumin lataamisesta.
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK teki viime syksynä tehoiskun ja selvitti, ketkä kaikki olivat ladanneet Bittorrent-tekniikalla laittomasti Chisun albumin Kun valaistun. Albumi tuli myyntiin lokakuussa ja jo viikkoa myöhemmin se oli jaossa esimerkiksi Pirate Bayssa.
[…]TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen sanoo, että tässä oli kyse muiden piraattimateriaalia lataavien pelottelusta. Jos yksikin 28:sta kieltäytyy maksamasta korvauksia, TTVK harkitsee rikosilmoitusta.”
Seuraavassa Facebookista copypastettu A.N:n kertomus edellämainitusta tehoiskusta. Postaus on ainakin toistaiseksi julkinen ja löytyy täältä.
“No niin, seuraa pitkä ja tyhjentävä kertomus viitaten aikaisempaan päivitykseen.
Kaikki alkoi noin vuosi sitten, kun tyttäreni kysyi mistä löytäisi ihailemansa Chisun uuden levyn kappaleita koe kuunteluun, kun ei vielä säästetyt rahat riittäneet CD-levyn ostoon? Tyttö oli säästänyt jo jonkin verran, ja koulukavereilla levy kuulema jo oli.Olin lähdössä töihin tuona lauantaisena iltapäivänä, tuttuun tapaan jo hieman aikataulusta myöhässä, joten näytin tytölle muutaman eri hakukoneen, ja viitteet mitä niihin piti kirjoittaa. Seuraavana ehtoona sitten tyttö valitteli löytäneensä kyllä kappaleita, mutta ei saanut niitä jostain syystä toimimaan. Jotain oli kuuleman mukaan saanut “ladattuakin”, mutta kappaleet eivät tuottaneet kuin virhe-ilmoituksia tietokoneen näytöllä. Ei sydän kestänyt tuota pienen ihmisen tuskaa, joten marssimme paikalliseen prismaan, ja ostin tytölle tuon Suomen ykkösartistin CD:n.
Sitten viime keväänä sain sähköpostin joltain asianajajalta, joka ilmoitti minulle vaativansa korvauksen laittomasti levittämästäni äänitallenteesta, jota olin hänen mielestään levittänyt Pirate Bay- nimisessä tiedostojenjako domainissa. Piti maksaa 600 € ( KUUSISATAAEUROA) tilille (tilinumero oli mukana?!), ja allekirjoittaa vaitiolosopimus, jonka mukaan en saa kertoa tästä mihinkään / kenellekkään koskien korvaus summaa, määrää tai syytä. Ensivaikutelma oli vahva nigerialaistyyppinen-kirje, mutta avattuani liitetiedostot ja tarkistettuani taustat tästä “asianajajasta”, vastasin kuitenkin sähköpostiin kysyen noin lyhennettynä, että mistä vitusta nyt oli kysymys?
No eipä se vastaus muuttunut mihinkään, eli maksa kuusisataa, allekirjoita vaitiolosopimus, tai hän harkitsee syytteen nostamista. Kun sitten minulle valkeni tämä yhtälö, eli tyttäreni-googlaus-Chisu-Pirate Bay-Kappaleet koneella (jotka ei siis edes toimineet), ja tämä “ansa” jonka he olivat levy-yhtiön, poliisin ja elisa:n kanssa tehneet, laitoin tyhjentävän vastineen tapahtuneesta selittäen miten on (saattanut) käydä. Mukaan liitin valokuvat ostamastamme CD-levystä ja vielä Chisun keikkaliput, jolla olimme tyttäreni kanssa menossa.
Tietysti käytin myös kirjallista verbaliikkaani ihmetellen tapahtunutta ja mielestäni epäoikeudenmukaista rahastamisyritystä, sekä termiä “jakanut laittomasti”, mikä pahimmassakin tapauksessa olisi pitänyt tarkoittaa “Ladannut laittomasti”, tosin muistetaan nyt että kyseessä oli tuolloin 9-V tyttäreni, jonka tietotekniikan osaaminen riitti juuri ja juuri internetin avaamiseen.
Kieltäydyin maksamasta kuuttasataa euroa vain siitä hyvästä, että 9-V tyttäreni oli ladannut ostotarkoituksella muutaman kappaleen koneelleen. Tarjouduin sen sijaan laittamaan muutaman huurteisen sekä hänelle että Christellille, jos sattuisivat painobaarissa poikkeamaan. Piste.
Kun sitten ei siihen sähköpostiin enää mitään vastausta lakimieheltä kuulunut, ajattelin että tuollakin instanssilla on sen verran maalaisjärkeä, että keskittyvät niihin “oikeisiin” rosvoihin ja tiedostojen jakajiin, ymmärrettävistä syistä. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan, joten otin taustoista selvää, ja kävi ilmi että nämä instanssit olivat ITSE LADANNEET TUON CHISUN LEVYN NETTIIN, ja kyttäsivät siellä ketkä bittinikkarit alkavat sitä laittomasti lataamaan!!!??? Eli sama tavallaan kun heität lompakon kadulle ja jos joku ottaa sieltä rahat, niin nostat syytteen varkaudesta kun poliisit seisovat vieressä? Tyttäreni lisäksi oli 82 eri IP-osoitetta jotka saivat samat maksu,- ja salassapito vaatimukset kuin minä. Homma siis huipentui tänä aamuna kun kaksi talousrikospuolen konstaapelia soitti ovikelloa klo 08.17 kotietsintälaput käsissään ja vaativat tyttäreni tietokonetta mukaansa. Kun unenpöpperössä tuumasin että olisiko minun nyt aika soittaa asianajajani paikalle, totesivat he sen olevan lopputuloksen kannalta turhaa, kone lähtisi tutkintaan joka tapauksessa. (Siis tästä “latauksesta” on jo vuosi aikaa…???). Vielä ennen poistumistaan asunnosta tyttäreni kone kainalossa, sanoi tuo konstaapeli minulle että “jos maksat sen korvaus summan, joka ei heidän “tietääkseen” ole “edes” nelinumeroinen, tippuvat heidän hanskansa tämän jutun suhteen välittömästi, eli eikö olisi vain kaikkien kannalta helpompaa jos maksaisin sen pikimmiten??? Siinä vaiheessa viimeistään leukani loksahti kolahtaen eteisen lattialle, enkä ollut enää varma olenko hereillä vai unessa?
Siis tämä jutun tutkija, rivien välistä suositteli, että tyhjennän lompakkoni ja pidän perhettäni nälässä seuraavat kaksi viikkoa, jotta he saisivat tämän jutun pois käsistään? Mitä Vi…a, näinkö se hoituu? Kykenisin siis välttämään oikeusmurhan jos jättäisin tänä vuonna joulun väliin (600 €)? Mitä tehdä, kertokaa se nyt minulle jos osaatte neuvoa viisaasti? Itselläni jokainen solu huutaa että tämä pitää viedä loppuun asti, eihän Suomen sivistyneessä oikeusvaltiossa tälläinen oikeusmurha ja vedätys ole mahdollista!? Vai onko?
Jokainen joka minut tuntee tietää miten tuen musiikkia, muusikoita, elävää musiikkia ja taiteita, maksan reiluja keikka korvauksia bändeille ja muusikoille, arvostan heidän raskasta ja haastavaa työtään ja näytän sen myös. Olen auttanut muusikoita vaikeina aikoina taantumassa, kun muut eivät ole buukanneet keikkoja, maksanut kottia ja palkkiot AINA ajallaan ja sovitusti.
Olen pitänyt huolta ettei yksikään muusikko, näyttelijä tai keikalla ollut taiteilija ole lähtenyt pois tyhjin vatsoin tai ilman rahaa, olen jopa tarjonnut yösijan kauempaa tulleille artisteille. Sen päälle olen maksanut Gramexit, teostot yms. pennilleen ja aina ajallaan. Jokainen omistamani CD-levy ja video on alkuperäinen, moni on sanonut että olen tyhmä kun ilmaiseksikin saisi, mutta olen aina pitänyt periaatteestani kiinni, eli artistin on saatava palkkansa. Tämä ei liity nyt tähän tapahtuneeseen, mutta nyt alkaa siis mennä usko tähän järjestelmään, näihin instituutioihin ja valitettavasti myös koko homman järjellisyyteen.
Raastuvassa sitten kai tavataan, vaikka todella järjettömältä se kuullostaa. Olen siis tyttäreni kanssa siirtymässä lain pimeälle puolelle. Luulisi että poliisillakin olisi noita oikeita rosvoja jahdattavaksi, ennen kaikkea näinä aikoina myös siellä talousrikos-puolella? Syyllinen(kö)?”