Uncategorized

DJ-lisenssipalaveri Teostolla – musiikkiraportointipilotti, uusi lisenssiehdotus ja Beatport

By October 30, 2012 5 Comments

Teosto kutsui DJ:t toiseen palaveriin tiistaina 30.10. Teoston tarkoituksena oli palaverissa esitellä uudistettua DJ-lisenssiä sekä musiikkiraportointipilottia. Edellisestä palaverista poiketen tällä kertaa paikalla oli myös Gramexin edustaja.
Mikäli asioiden kulku tähän mennessä on epäselvä, kurkkaa ensin Teosto/Gramex-tapahtumien timeline. Ensimmäisen Teosto&DJ-palaverin tweetit löytyvät täältä.

Automaattinen musiikkiraportointi.

Palaverin ensimmäinen aihe oli automaattinen musiikkiraportointipilotti. Teosto on kehittänyt tekniikkaa automaattiseen musiikkiraportointiin, jolla voitaisiin tulevaisuudessa kiinteästi ravintoloihin asennettujen laitteiden avulla saada aiempaa paremmin tietoa, mitä ravintoloissa soi. Kyseessä on siis eräänlainen Teoston oma Shazam, joka toimii yhteen organisaation teostietokannan kanssa.
DJ:t olivat kiinnostuneita olemaan mukana pilotoinnissa. Kysymyksiä herättivät kuitenkin projektin kustannukset sekä rahojen kohdentaminen.

Summattuna raportointipilotti on askel kohti parempaa kohdistamista. Itseäni kuitenkin kiinnostaisi saada homma toimimaan niin, että esimerkiksi Venuen tai Kuudennen Linjan maksamat Teosto-maksut pystyttäisiin tämän työkalun avulla kohdentamaan kyseisissä paikoissa soiville artisteille.

DJ-lisenssi

DJ-lisenssikeskustelun pääpointti oli DJ:iden puolelta selvä. Lisensseistä kerättävä raha halutaan sisällyttää ravintoloilta jo valmiiksi kerättäviin Teosto-maksuihin. Vahvana argumenttina oli, että nostamalla 1-5 eurolla ravintoloilta kerättäviä maksuja saataisiin kerättyä sama määrä rahaa kuin mitä DJiltä kerätään nyt. Lisäksi ravintoloiden valvonta olisi DJ:iden valvontaa yksinkertaisempaa eikä ratsioita tarvittaisi. Alla pointteja keskustelusta.

Puhuin aiheesta vielä puhelimitse Teoston Jani Jalosen kanssa palaverin jälkeen ja Teosto näkee mahdollisena istua DJiden ja MaRan kanssa saman pöydän ääreen niin, että MaRa pääsisi kuulemaan tämän ehdotuksen myös.

Teosto oli valmistellut yhdessä Gramexin kanssa DJ-lisenssiuudistuksen, joka esiteltiin palaverissa.

Lisenssihintoja palaverissa ei kerrottu.
Ongelmaksi uudessa lisenssimallissa nousee vastuukysymys. Onko lisenssin hankinnasta vastuussa tapahtumanjärjestäjä vai DJ? Jos vastuuseen laitettaisiin tapahtumanjärjestäjä/yökerho, olisi kyseessä käytännössä lähestulkoon sama tilanne kuin ylläkuvatussa skenaariossa, jossa maksu sisällytettäisiin yökerhojen Teosto-maksuihin.

Jos taas vastuuseen laitetaan DJ, tilanne palautuu uskoakseni hyvin nopeasti samaan tilanteeseen kuin nytkin: yökerhot eivät maksa vapaaehtoisesti lisenssiä, vierittävät homman DJ:ille, joista valtaosa näkee homman samaan tapaan järjettömänä kuin nytkin ja jättää lisenssin maksamatta.

Jälkimmäisessä skenaariossa Teosto ja Gramex onnistuisivat ehkä siirtämään “kuka maksaa ja mitä”-kädenväännön DJ:iden ja tekijänoikeusjärjestöjen väliltä ravintoloiden ja DJ:iden välille, mikä taas ei olisi kovin hedelmällistä.

Beatport-biisit ja promot

Palaverin varsinainen yllätys oli, että sekä Teosto että Gramex totesivat nyt, että Beatport-levykaupasta hankittuja tai muita julkista esittämistä varten tarkoitettuja biisejä voi soittaa lisenssivapaasti nyt ja tulevaisuudessa. Toisinsanoen levy-yhtiö- ja artistipromot, Beatport-biisit sekä kappaleet, joiden tekijän on tavalla tai toisella ilmoittanut biisien olevan julkista esittämistä varten, ovat lisenssivapaasti soitettavissa. Soittoalustasta riippumatta.

Myöskään alkuperäisten CDiden ja vinyylien soittamisesta ei Gramexin mukaan pidä maksaa uuden lisenssin myötä. Teosto jätti kantansa auki tämän suhteen, mikä oli hieman huolestuttavaa. CDissä ja vinyyleissä on julkisen esittämisen kielto samaan tapaan kuin esim. iTunesista ostetuissa biiseissä, mutta vain iTunes-kappaleista tulee tällä hetkellä maksaa lisenssiä. Tässäkin palaverissa esitettiin jälleen kysymys, johon Teosto ei pysty vastaamaan: millä perusteella digitaalista tiedostoa kohdellaan eriarvoisesti – miksei digibiiseistäkin voida alkuperäisten äänitteiden tapaan pudottaa lisenssimaksua pois?

5 Comments

Leave a Reply