Uncategorized

Teosto vastaa DJ-lisenssiargumentteihin

By September 8, 2012 No Comments

Teoston edustaja vastasi Facebookissa eilen kirjoittamaani “Argumentteja DJ-lisenssimallin poistamisen puolesta” -tekstiin. Vastaus on siksikin mielenkiintoinen, että Teosto käytännössä raottaa verhoa DJ-lisenssiuudistuksen tiimoilta nyt ensimmäistä kertaa ja kertoo minkälaista uudistusta vuodenvaihteen tienoille ollaan suunnittelemassa.
Alla vastaus kokonaisuudessaan.

“Näiden [DJ-]lisenssien peruslogiikka on yksityiseen käyttöön tarkoitettujen tallenteiden ja teosten käyttäminen julkisesti. Jos oikeus julkiseen esittämiseen on annettu biisien hankinnan yhteydessä, niin se on huomioitu hinnassa ja lisenssejä ei tarvita. Samoin on tilanne esim. promojen kanssa. Ne on tarkoitettu julkiseen käyttöön. Tämä lisenssin peruslogiikka on edelleen ihan perusteltu.

Yksi suurimmista virheistä lisenssien suhteen on tehty kauan sitten, kun eri formaattien välille alkoi syntyä tulkintaeroja, joiden kaikkia taustoja en tiedä. Tuli vallalle tulkinta siitä, että CD- ja vinyyliformaattien soittamisesta ei makseta vaan lisenssi tulee kuvioihin vain siinä tapauksessa, että biisistä tekee esim cdr-kopion. Kyseessä oli siis lisenssi, joka perustui siis yksityiskäyttöön ostetun tallenteen uudesta tallentamisesta julkiseen käyttöön.

Kun cdr-tallentaminen alkoi jäädä pois, niin tallenteet syntyivät käytännössä enää digitaalisessa maailmassa. Tässä kohtaa aika alkoi ajaa ohi. Ja tässä on myös perussyy nyt käynnissä olleseen debattiin: miksi digitaalista kohdellaan eri tavalla?

Kun Gramex teki kuuluisat iskut, niin me emme olleet Teostossa kovin ilahtuneita tästä. Näimme nykytilaan liittyviä ongelmia ja halusimme avata keskustelun siitä, miten lisenssejä voidaan järkevöittää. On ihan totta, että emme olleet varautuneet tapaamisen kysymyksiin tarpeeksi hyvin. Emme olleet varautuneet siihen, mihin tapaaminen lopulta meni. Emme olleet varautuneet paikoin hyvin vihamieliseen asenteeseen, joka meihin kohdistui. Luulimme avaavamme yhteistyön, mutta tilannetta olisi pitänyt osata lukea tarkemmin. Olemme olleet tapaamisen jälkeen palstoilla se keskusteluhaluton jäärä ja olen saanut myös henkilökohtaisia solvauksia. Olen siitä erittäin pettynyt. Klassinen tapaus, jossa hyvä tarkoitus kääntyi itseään vastaan.

Teoston kannalta ratkaisun hakeminen on haastavaa. Haluamme purkaa formaattien välisen ristiriidan, mutta sitä riepotellaan argumenteilla, että tuomme veron fyysisiin formaatteihin. Jos pidämme nykysysteemin, niin olemme menneisyydessä eläviä dinosauruksia.

Tilityksen kohdistumiseen liittyvä kritiikki on perusteltua. Jos tuomme raportointivelvollisuuden, niin se nostattaisi myrskyn ja valtavasti vastalauseita.

On vaadittu, että maksu pitää siirtää esityspaikalle. Se on meille ok, jos ravintola/muu paikka haluaa tämän maksun ottaa. Olemme myös moneen kertaan kertoneet, että ravintola-alan toimialaratkaisuun emme kyseistä maksua saa, koska sopimus oli juuri ennen iskuja saatu käytännössä kiinni.

Lähtökohdat eivät siis ole helpot, mutta me olemme keväästä saakka rakentaneet vaihtoehtoja. Me olemme saaneet myös rakentavia yhteydenottoja dj-kentältä ja hyviä ehdotuksia ratkaisuiksi. Juuri sitä, mitä kevään tapaamisessakin odotimme. Kuten alussa sanoin, niin lisenssille on olemassa selkeä peruste, mutta me pyrimme nyt ratkaisenaan juuri sitä, miten huomioidaan dj:den erilaiset tilanteet ja tilityksen parempi kohdistuvuus. Pyrimme luomaan tilitystä varten profiileja esim eri radiokanavien ja klubimusan erikoisohjelmien mukaan. Olemme myös aloittaneet yhteistyön erään musiikin tunnistuspalvelun kanssa ja haluaisimme löytää kiinnostuneita kumppaneita pilotoimaan systeemiä, jossa biiseistä voitaisiin saada automatisoidumpaa ja tarkempaa tietoa.

Meidän tavoitteena on saada uusi systeemi käyttöön ensi vuoden alusta. Tavoitteena on malli, jossa lisenssin voisi ostaa dj, ravintola, ohjelmatoimisto etc, mikä toimii kenellekin parhaiten.

Olemme edelleen avoimia sille, että keskustelua käydään yhdessä, mutta henkilökohtaisesti olen myös hieman varautunut. Meidän tavoitteenamme on saada homma toimimaan paremmin ja vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. Toivottavasti myös tulevaisuuden.”

Tekijänoikeuskeskusteluun ansiokkaasti mm. blogikirjoituksillaan osallistunut Tero Uuttana vastasi Teoston vastineeseen:

“Oma mielipiteeni on, että lisenssit ovat perusteltuja ainoastaan niissä tilanteissa, joissa kyseisestä musiikista ei ole jo kertaalleen maksettu. Eli ostetuista digibiiseistä ja omilta levyiltä ripatuista tiedostoista lisenssin pyytäminen ei ole moraalisesti perusteltua.

Käytännön kannalta en itse oikein näe muuta riittävän sujuvaa vaihtoehtoa kuin sen, että kopiolisenssit sisällytetään julkisen esittämisen korvauksiin. Se helpottaisi myös monia muitakin yrittäjiä, jotka haluaisivat käytännön syistä mielummin soittaa liiketiloissaan mp3-tiedostoja kuin cd-levyjä. Sen lisäksi, kun aletaan keräämään paremmin dataa siitä, mitä kaikkea missäkin soi, niin rahatkin menee paremmin oikeisiin osoitteisiin.

Tietty idea siitä, että lisenssit voi maksaa ravintola, ohjelmatoimisto tai DJ itse on hyvä, mutta tällaisissa tilanteissa asia menee usein niin, että maksut sysätään sille heikoimmalle osapuolelle eli DJ:lle. Teoriassa tuo kuitenkin voisi jonkin verran helpottaa.”

Leave a Reply