Skip to main content
Tag

instructions

YleX Friday Night Spotify Playlist Help

By Uncategorized

(ENGLISH BELOW)

YleX:n Perjantai-illan muokattava Spotify-lista on kasvanut valtavasti viimeisten kuukausien aikana. Koska kuka tahansa pystyy lisäämään listalle musiikkia, muutama perusohje on hyvä muistaa.

1) Älä spämmää. Tämä meinaa pelkän oman musiikin lisäämistä listalle (laita omien biisien sekaan myös muuta musaa, näyttää paljon kivemmalta) tai kokonaisten albumien tai artistin koko tuotannon lisäämistä listalle. Kukaan ei halua kuunnella sellaista playlistiä. Et edes sinä itse.

2) Adminit nostavat playlistin kärkeen relevanttia musiikkia viikottain. Älä käy nostamassa itse omia biisejäsi kärkeen. Se on hitusen urpoa. Sun musa ei ansaitse sitä yhtään enempää kuin jonkun toisen.

3) Playlistille lisättyjä biisejä poistetaan melko isolla kädellä 14-15 päivän jälkeen lisäämisestä. Tällä pidetään playlist mahdollisimman freesinä ja YleX:n Perjantai-illalta kuulostavana. Poistoissa ei ole mitään henkilökohtaista – jos jokin biisi on poistettu ja se on mielestäsi yhä relevantti raita, lisää ihmeessä se uusiksi.

4) Kaikki ylläoleva on ihan peruskauraa. Kyseinen playlist on Suomen isoin konemusiikin Spotify-lista ja se pysyy laadukkaana, jos kaikkea musaa kohdellaan tasavertaisesti ja listan käyttäjät eivät mene kyynärpäätaktiikalla eteenpäin.

5) Mutta tähänkin on poikkeus – uusi musa saa listalla erikoiskohtelun. Kaikki playlistille lisättävät uudet julkaisut päätyvät 24h sisällä lisäämisestä 30XFresh-playlistille, jossa tuoreimmat biisit ovat aina ylimpänä.

(P.S. Lisäksi Trancelistalle päätyy viikottain 30 valikoitua tranceraitaa ja DnB-playlistille puolestaan 30 drum’n’bass-biisiä. Jos taas vanhempi konemusaklassikko-osasto toimii, niille löytyy oma viikottainen Klassikko-playlist täältä.)

IN ENGLISH

YleX – DJ Orion” is a collaborative playlist of Finnish National Radio’s Friday night electronic music shows. Anyone can add their music to the list and to keep things rolling smoothly these are the things that should be taken into the account:

1) Don’t spam. This means adding only your own music to the list or adding full albums or your full discography to the list. Nobody wants to listen that kind of a playlist. You wouldn’t. Don’t do it.

2) The admins of the list will choose tracks to be added to the top. Please do not put your tracks to the top of the custom ordered playlist. If you do, they will most likely be removed from the list.

3) To keep the playlist fresh, most music will be removed after 14-15 days on the list. If your tracks were removed, you may add them again if they feel still relevant.

4) All the above are common sense stuff. We want to keep the playlist open for everyone to introduce and promote good music. However, your music is not more important than anyone else’s. Keep it that way – don’t spam it.

5) However – we want to give extra visibility for new music on this playlist. New releases from this collaborative playlist are being added to this playlist every 24h.